Ei vain suru.

Se suru mitä minä tällä hetkellä käyn läpi on mittaamaton. En koskaan osannut edes kuvitella kuinka suuri ja raskas suru voi olla. Se on niin kokonaisvaltainen, että se peittää alleen kaiken. Se syö, repii ja tukahduttaa sut niin, että olet vielä olemassa, hengissä, muttet enää elossa. Sitten jonain aamuna suru ei olekaan niin puristava. On kuin ryömisit jostain kolosta aamunsarastuksen keskelle metsään.. Ja sitten sä putoat taas kuiluun joka on niin syvä ettet ole varma saavutatko pohjaa koskaan. Kyllä sä saavutat - ja se pohja on aivan helvetin likainen. Mutta sen pienen hetken auringonsäteet antavat sulle toivoa sinne pohjalle.

Valitettavasti suru ja rakkaimman ihmisen menetys eivät ole ainoita prosessoitavia asioita. Käytän itse mun elämästä vertauskuvana katettua posliiniastiastoa. Joka on pyyhkäisty pöydältä lattialle tuhannen päreiksi. Ja vielä oksennettu päälle. Ja sen astiaston korjaaminen on aivan helvetin vaikeaa. Elämä on menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus. Tulevaisuus - tai ajatus tulevaisuudesta koostuu suunnitelmista, tavoitteista ja unelmista.  Jannun kuolemasta on tänään neljä kuukautta ja kymmenen päivää. Reilu pari vikkoa sitten tajusin ajattelevani ensimmäistä kertaa tulevaisuutta; Oltiin oltu just yhden kaverin kanssa köysipuistossa, ja pohdin kuinkakohan pitkälle muut puistot ovat vielä auki. Se on mun tulevaisuus tällä hetkellä. Nykyhetki on tämän olotilan sietämistä ja rämpimistä eteenpäin tunti tunnilta. Meinneisyys on muistoja, joista jokainen sattuu aivan helvetisti. 

..Sitten on vielä oma identiteetti ja se miten elämän ylipäänsä näkee. Koko mun maailmankuva on muuttunut täysin. Minä olen muuttunut täysin. Ihana, mahdollisuuksia täynnä oleva maailma on muuttunut julmaksi ja arvaamattomaksi maailmaksi, jossa mikään ei ole kontrolloitavissa. Onnellinen, positiivinen ja toiveikas minä on muuttunut joksikin, jota minä en enää tunne. En tunnista omia reaktioitani edes tuttuihin asioihin. Käyttäydyn oudosti ja olen epävakaa. Mun tunnetilat ovat outoja ja ne muuttuvat jatkuvasti ja äkillisesti ilman että niitä voi ennakoida. Se on ahdistavaa ja pelottavaa. En osaa edes identifioida itseäni enää.
..Entä mikä mun siviilisääty on? Sinkku? Ei. Leski? Ei. Parisuhteessa? Ei.. Tai tavallaan.. Mun poikaystävä on vaan vähän vaikeassa formaatissa.

Vittu että on hankalaa. Koita tässä nyt sitten olla jotain tai suunnitella jotain. Voi morjens.